Kosteus, hiilidioksidi ja radon

Kosteuden vaikutus sisäilman laatuun

Sisäilman kosteudella on vaikutusta hengitysterveyteen. Liian kostea huoneilma voi aiheuttaa rakennukseen home- ja kosteusvaurioita, joista voi seurata hyvinkin vakavia terveysongelmia.

Kuiva sisäilma voi taas aiheuttaa ja lisätä hengitysteiden, limakalvojen sekä ihon ärsytysoireita. Kuiva sisäilma heikentää myös liman poistumista hengitysteistä, mikä lisää limakalvojen tulehdusriskiä.

Myös vuodenajoilla on vaikutusta sisäilman kosteuteen. Talvella huoneilma on usein kuivaa, jolloin suhteellinen kosteus eli RH on alle 40 %. Kovilla pakkasilla ilman suhteellinen kosteus voi laskea jopa alle 20 %. Sopiva huoneilman suhteellinen kosteus talvella on 20 – 40 %. Jos kosteus nousee yli 45 %, on syynä yleensä ihmisen toiminta, esimerkiksi lisääntynyt ruuanlaitto tai pyykinpesu, ja huonosti toimiva ilmanvaihto. Tällöin kosteus alkaa tiivistyä ikkunoihin, muihin kylmiin pintoihin ja jopa rakenteiden sisään. Huoneilman kosteutta onkin syytä tarkkailla aina kosteusmittarista.

Kesällä huoneilman suhteellinen kosteus vaihtelee ulkoilman kosteuden mukaan välillä 50 – 70 %. Jos sisäilman kosteus on kesällä yli 70 % useita päiviä tai viikkoja, on syytä tarkistuttaa kodin ilmanvaihto.

Jos huoneilman kosteus on pitkään hyvin korkea, siitä voi aiheutua haittaa rakenteille, laitteille sekä lisätä mikrobikasvun riskiä rakenteiden pinnalla.

Lisätietoa: Hengitysliitto

Hiilidioksidipitoisuus kertoo sisäilman laadusta

Sisätiloissa tärkein hiilidioksidin lähde on ihmisen hengitysilma. Siksi hiilidioksidipitoisuus onkin yksi ilmanvaihdon riittävyyden mittari ja sitä käytetään ilmanvaihdon mitoituksen perusteena. Sisäilman hiilidioksidipitoisuus kuvastaakin ilmanvaihdon riittävyyttä suhteessa ihmisten aiheuttamaan kuormitukseen.

Sisäilman hiilidioksidi (CO2) on peräisin pääosin ulkoilmasta, jossa hiilidioksidipitoisuus on noin 350 ppm. Mikäli ulkoilmavirtojen säätö tapahtuu sisäilman hiilidioksidipitoisuuden perusteella, säätöarvona käytetään pitoisuutta 800 ppm.

Jos sisäilman hiilidioksidipitoisuus nousee riittävän korkeaksi, se alkaa vaikuttaa hengityskeskukseen. Tämän seurauksena hengitys kiihtyy eli ilma alkaa loppua huoneesta. Tunkkaisuuden tunne, väsymys, päänsärky ja näistä johtuva työtehon aleneminen ovat oireita sisäilman korkeasta hiilidioksidipitoisuudesta. Hiilidioksidi onkin eräs niistä harvoista sisäilman epäpuhtauksista, joiden enimmäispitoisuudesta on tehty Suomessa viranomaispäätös.

Sisäilman hiilidioksidin luokitukset ovat:

Sisäilmastoluokka S1 700 ppm, luokitus: hyvä
Sisäilmastoluokka S2 900 ppm, luokitus: kohtuullinen
Sisäilmastoluokka S3 1200 ppm, luokitus: tyydyttävä

Tyydyttävänä sisäilmatasona, Suomessa tehdyn viranomaispäätöksen mukaan, pidetään pitoisuutta alle 1500 ppm (cm3/m3). Jos tila tai rakennus ylittää tuon pitoisuuden, voidaan rakennus määrätä asumiskieltoon.

Kodin hiilidioksipitoisuus voidaan selvittää sisäilmamittauksella. Mitattaviin huoneisiin sijoitetaan mittauslaitteisto, jolla kerätään tietoa sisäilmasta seurantajakson eli useimmiten 2 – 3 vuorokauden ajan.

Mittaustietojen pohjalta tehdään sisäilmaraportti, josta selviää huoneiden hiilidioksidipitoisuudet eri vuorokaudenaikoina sekä mahdolliset toimenpidesuositukset, joiden avulla kodin sisäilma saadaan korjattua taas terveelliselle tasolle.

Lisätietoa Sisäilmayhdistys

Radon on terveysriski

Radon (Rn) on mauton, hajuton ja väritön radioaktiivinen jalokaasu, joka pääsee kulkeutumaan maaperästä sekä rakennusmateriaaleista huoneilmaan.

Radonia syntyy jatkuvasti maankuoressa ja kaikessa kiviaineksessa, ja kaasumaisena se pääsee helposti liikkumaan maaperän huokosissa ja näin edelleen siirtymään ilmakehään. Asuntoon tuleva radon on peräisin pääasiassa rakennuksen alla olevasta maa- ja kallioperästä, täytemaasta, talousvedestä sekä kiviperäisistä rakennusmateriaaleista.

Radonpitoisuudet sisäilmassa

Asunnon sisäilman radonpitoisuuden ei tulisi ylittää 400 becquereliä kuutiometrissä (Bq/m³) (Sosiaali- ja terveysministeriön päätös 944/92). Uusi asunto tulee suunnitella ja rakentaa siten, että radonpitoisuus ei ylittäisi arvoa 200 Bq/m³. Säteilyturvakeskus (STUK) suosittelee ryhtymään toimenpiteisiin radonpitoisuuden pienentämiseksi, jos sisäilman radonmittaustulos ylittää 400 Bq/m³. Jos mittaustulos on 200 – 400 Bq/m³, STUK suosittelee radonpitoisuuden alentamiseksi muun muassa ilmanvaihdon parantamista sekä muita helposti tehtäviä korjauksia. Jos sisäilman radonpitoisuus alittaa 200 Bq/m³, kyseisen tilan radonturvallisuus on riittävä.

Radon lisää keuhkosyövän syntymahdollisuutta. Alfasäteilyn säteilyannos on tarpeeksi suuri aiheuttaukseen keuhkoihin tumavaurioita, joka voi johtaa solun hallitsemattomaan kasvuun syöpäsolun tapaan. Säteilyllä on vaikutusta myös suoraan kromosomeihin, mikä voi aiheuttaa soluperimän muutoksia eli mutaatioita.

Sen sijaan radon ei aiheuta allergisia reaktioita, huimausta, väsymystä tai muita vastaavia oireita.

Sisäilmastoluokituksen mukaan sisäilman radonpitoisuuden enimmäisarvot ovat: